OLISIKO HETKI AIKAA KESKUSTELLA HIFISTÄ?
Hifissä on erilaisia koulukuntia ja yksi vannoo erityisen vahvasti toistoketjun alkupään merkityksen nimeen. Tämän koulukunnan filosofia on helppo ymmärtää. Me hifistit käytämme toistoketjun komponentteihin paljon huomiota ja ison tukun rahaa. Parhainkaan kaiutin ei pysty lisäämään signaaliin siitä kadonneita yksityiskohtia, eikä myöskään poistamaan siihen tulleita ylimääräisiä häiriöitä. Oikeastaan hyvä ja ääneltään erotteleva kaiutin pahentaa tilannetta, koska virheet ovat entistä selkeämmin kuultavissa. Tätä ajatusmallia noudattamalla ajattelu johtaa toistoketjussa takaperin kuljettaessa lopulta äänitteisiin ja niiden laatuun. Muusikot saavat kiksejä partituureista, mutta ei mennä ihan niin pitkälle, vaan keskitytään tallennettuun musiikkiin. Mielenkiintoisesti melko huonolaatuisellakin setillä pystyy kuulemaan tallenteen äänenlaadullisia eroja. Kuuntelijan toki pitää tietää, miltä kyseisen tallenteen pitäisi kuulostaa. Oikeastaan tarpeen olisi tietää miltä kyseisten instrumenttien pitäisi kuulostaa. Listamusan kohdalla jälkimmäinen menee varsin mielenkiintoiseksi, kun äänessä ei ole yhtään aitoa instrumenttia.
Äänitysten surkea tekninen laatu ja etunenässä törkeän lattea dynamiikka on ollut kiihtyvässä määrin esillä ainakin kaksi vuosikymmentä. Useampikin järjestö on taistellut tuloksettomasti tätä järjettömyyttä vastaan ja silti mikään ei ole muuttunut, paitsi entistä huonompaan suuntaan. Haulla ”loudness war” löytyy englanninkielisestä Wikipediasta oikein mainio artikkeli aiheesta. Tiivistettynä kysymys on ensivaikutelmasta. Mitä äänekkäämpi kappale on, sen parempi on ensivaikutelma. Tämä äänekkyyden tavoittelu on jo aikoja sitten mennyt aivan naurettavuuksiin ja äänen laadulla ei tunnu tässä leikissä olevan mitään merkitystä. Jo aikoja sitten on saavutettu taso, että musiikin huippukohdat leikkautuvat digitaalisesti ja aiheuttavat säröä. Yhä suurempi osa toimijoista myöntää ongelman, mutta silti mitään ei oikeasti muuteta. Kysymys on levy-yhtiöiden ja studioiden haluttomuudesta muutoksiin ja riskiin menettää osa voitoistaan. Nykyinen linja tuottaa fyrkkaa ja pelätään, että parempi äänenlaatu ei myykään niin hyvin. Valitettavasti meillä on jo nyt kokonainen sukupolvi, joka ei ole tottunut kuulemaan luonnollista dynamiikkaa tallennetussa musiikissa ja tutkimusten mukaan suurin osa näistä henkilöistä kokee dynaamisen musiikin aggressiivisena ja rasittavana ja vastaavasti kompressoidun dynamiikan luonnollisempana. Latteaan dynamiikkaan turtuminen on kuulemma edennyt jo sille tasolle, että yleisö kiukuttelee äänitason pumppaamisesta live-konserteissa, niissä kun tuota dynamiikkaa saattaa olla jopa 15 desibeliä tai ylikin, tutuksi tulleen kolmen (oikeasti kolmen) depan sijaan. Voikin aivan hyvin olettaa, että dynamiikka on listamusiikin osalta hyvin pitkälti menetetty ikuisesti. Audiofiileille suunnatut, laajemmalla dynamiikalla toteutetut äänitteet voisivat tulevaisuudessa lisääntyä suoratoistopalveluissa. Jo nyt Tidal ja Deezer tarjoavat parempilaatuisia tallenteita korkeampaan kuukausihintaan. Askel kokonaan eri tavalla masteroituihin kappaleisiin ei siis ole kaukaa haettu. Valitettavasti kaupalliset näkökohdat voittavat aina äänenlaadun ja kaupallisuuden kohdatessa. Mikäli edellä mainittuun mössöön tottunut sukupolvi katsotaan kaupallisesti merkittävämmäksi kuin dynamiikkaa arvostavat, niin edellä mainittu mahdollisuus vaietaan kuoliaaksi silmää räpäyttämättä. Nytkin suoratoistopalvelut korvaavat kappaleita tuoreemmilla versioilla, jotka ovat laadultaan huonompia kuin aiemmat. Pitää muistaa, että alkuperäinen äänite on pala historiaa. Siitä on kuultavissa paitsi kyseisten artistien ääni ja tulkinta, myös kyseisen aikakauden soundi. 1980-luvun musiikkiin ei kuulu paksu bassotoisto, eikä olematon dynamiikka.
Vanhoja äänitteitä on tapana nykyään käsitellä monilla tavoilla, esimerkiksi siivota jollain kohinanpoistomenetelmällä. Kohinan poistaminen voi kuulostaa hyvälle toimenpiteelle, mutta diili on varsin huono, koska usein samalla menetetään suuri osa kyseisen äänitteen nyansseista. Kohinan lisäksi kun on tapana hävitä muutakin algoritmin ylimääräisenä pitämiä juttuja. Lähtölistalla ovat usein salikaiut, suuäänet ja soittimien hienoimmat jutut, sellaiset, jotka erottavat Stradivariuksen Yamahasta. Tuloksena on paitsi kohinaton myös väritön äänite. Tämäkin on kovin kesy muutos verrattuna re-masterointiin. Siinä muokataan äänitettä pahimmillaan hyvinkin rajusti ja lopputulos poikkeaa alkuperäisestä monin tavoin. Suoratoistopalvelu Tidal tarjoaa masterlaadulla ”masterlaatuisia” tallenteita. En voinut olla nauramatta ääneen, kun eräs minulle tuttu vanha äänite kuulosti siltä kuin se olisi siirretty puhelimen välityksellä re-masteroitavaksi ja sen jälkeen siivottu ja prosessoitu surutta. Taajuuskaistaa oli leikattu todella raa’asti molemmista päistä ja äänite kuulosti muutenkin todella steriililtä, ilmeisesti kaikki kivat jutut olivat päätyneet roskikseen. Tuon käsittelyn jälkeen Masterlaadun ylimääräiset bitit ja hertsit olivat täysin yhdentekeviä. 256 kbit/s MP3 olisi aivan mainiosti riittänyt kaiken jäljelle jääneen informaation siirtämiseen. Tämä kappale oli toki harvinaisen karkea tekele. Kappaletta hakiessani törmäsin useampaan surkuhupaisaan uudelleentuotokseen, mutta em. kappaleen tasoista en onneksi löytänyt. Yleensä helpoiten kuultavia muutoksia ovat dynamiikan latistaminen ja bassopään korostaminen. Korostus sinällään saattaisi vielä menetellä, mutta usein samalla toiston tarkkuus huononee merkittävästi. Uudemmat versiot kuulostavat lähes poikkeuksetta äänekkäämmille, vaikka niiden asetusten mukaan pitäisi toistua samalla voimakkuudella. Syynä on hiljaisten kohtien voimakkuuden nostaminen. Vaikeammin havaittavia asioita on esimerkiksi soittimien keskinäisen balanssin muuttaminen tai laulajan voimakkuuden muuttuminen suhteessa soittimiin. Valitettavan usein näissä uusissa tulkinnoissa tuloksena on lähinnä huonolta imitaatiolta kuulostava versio alkuperäisestä tallenteesta, josta lisäksi puuttuu suuri osa alkuperäisestä informaatiosta. Omasta mielestäni tässä käsite ”informaatio” on olennainen asia. Kokeilepa kuunnella ensin pakkaamaton informaatio, ja heti sen perään pakattu informaatio…
Trilogian viimeinen osa huhtikuussa. -Harto